Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

maanantai 14. syyskuuta 2009

Karvaiset ystävät, ne uskollisimmat

Olen aina pitänyt eläimistä. Lapsuudenkodissa niitä oli aina useampi, tavallisimmin kissa ja koira, kesällä myös kanoja.

Aikuisiällä koirat olivat vahvasti mukana perheessä 1988-2000, kunnes pahentunut allergiani pakotti niistä luopumaan. Olisin kai mieluummin ottanut sarven otsaani kuin saatellut suloiset kuolaturvat ennen aikojaan sateenkaarisillalle.

Mitä koira voi antaa?

Uskollisuutta, ystävyyttä, lämpöä, seuraa. Se vie sinut säännöllisesti ulos! Se kertoo, että ympärilläsi on maailma, josta et tiedä mitään. Siis hajujen kautta aistittava.

Koira pitää meitä metsässä aika tyhminä, kun emme huomaa juuri mitään.

Toisaalta sen täytynee pitää meitä supersaalistajina (ja ihmetellä, millä eväillä), kun tulemme täysien kauppakassien kanssa.

Koiraa silitellessä, rapsutellessa tai tuota rentoutumisen mestaria ihan vain katsellessa verenpaine laskee ja kaiken maailman endorfiinit (mielihyvän aiheuttajat) jylläävät.

Ihanaa, kun on siedätyslääkkeitä, joiden avulla voin olla pitkäänkin muiden ihmisten koirien kanssa.

Metkaa, kun esim. ristiäiskodeissa käy niin, että koira hiipii jalkojeni juureen ja kissa syliini. En huomaa houkuttelevani. Jostakin ne vain tietävät, että pidän niistä. "Ei se ole koskaan kellekään vieraalle noin tehnyt..." kuulen päivittelyjä.

Koira koiran (ystävän) tuntee.