Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Seteli on käypää rahaa

Monilla työpaikoilla kannustetaan henkilöstöä hyviin harrastuksiin. On esim. liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Niissä saattaa olla omavastuu, mutta muuten ideana on, että seteli on esim. uimahallin tai teatterin kassalla käteisen rahan veroista, ja työantaja siis sponsoroi ainakin osittain.

Leikin ajatuksella, mitä muita seteleitä voisi olla. Kirkkoseteli? Sen voisi panna kolehtiin ja saada hyvän mielen. Aika moni ystävä on sanonut vaivautuneensa kolehtia kerätessä.

Tai naapuriavun seteli. Sillä ei saa mitään itselle, mutta sillä voisi maksaa vaikka riuskalle miehelle, joka kolaa ja lapioi vähän vaivaisen naapurin lumet. Tai puistelee matot ja siivoaa muutenkin tuvan raikkaaksi.

Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian seteli? Voisi edistää vaikkapa raamatunkäännöstä ja lukutaitoa ties missä maailman äärissä.