Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ystävä tukee kun aika on

Olen lukenut ja antanut itselleni kertoa kaikenlaista marsalkka Gustaf Mannerheimista, joka on pariin kertaan äänestetty suurimmaksi suomalaiseksi kautta aikojen.

Asia, josta moni ei taida tietää, on naisten vaikutus hänen elämänuraansa. Ratkaisevissa vaiheissa on aina ollut apuna nainen tai useampikin, jotka ovat tulleet avuksi. Marski oli hyväkäytöksinen, aatelinen ja mestari luomaan ja käyttämään hyväksi sosiaalisia suhteita.

Saatuaan Suomessa potkut niin koulusta kuin kadettikoulusta hän siirtyi Pietariin kummitätinsä vaikutuspiiriin. Tädin avulla aukenivat ovet niin Mihailovin ratsastuskouluun kuin Chevalier-kaartiinkin, ja se apu tarkoitti myös tuntuvia rahasummia.

Entä sen jälkeen? Shuvalova, Lubomirskaja ja monet muut. Oikeasta narusta nykäisemällä avautui aina uusia ovia ja yhteyksiä, ja nuoren upseerin ura eteni.

Tällä en lainkaan vähättele hänen omia lahjojaan, sinnikkyyttään, taitojaan erityisesti poliittisiin tilannearvioihin.

Mutta hyvät ystävät oikeaan aikaan ovat kullanarvoisia.