Ollessani pappina Savonlinnan seurakunnassa
1980-1982 sain veljeltäni Anterolta pienen tutkimuksen isän puolen
suvusta. Osoittautui, että olin hyvin lähellä juuriani. 1800-luvun
alusta lähtien Redsvenin sukuhaarani takenevan polven miehet olivat
olleet sahatyömiehiä (sågkarl) Kerimäen Enonkosken Hanhivirran sahalla.
Isoisän isä oli sitten aloittanut sosiaalisen nousun sukeutumalla
tukkityömaiden kympiksi ja vaativampiinkin metsätyömaiden ja metsän
oston tehtäviin.
Isän puolen suvussa vanhin
poika oli vuoropolvissa Petter (Pekko tai Pekka) ja Adolf (Aatu),
isoisäni nuo nimet yhdistäen Pekka Adolf. Perinne katkesi jo isäni
kohdalla ja sitten sisarussarjassani, kun Pekka-veljelläni ei ole
poikaa. Isoisäni isä Adolf Redsven suomensi sukunimen Aalloksi
ilmeisesti vuonna 1906 Kiteellä. Nimi löytyi jostakin suosituslistasta,
jota hän ei katsonut tarpeelliseksi lukea ensimmäistä ehdotusta
pitemmälle.
Sukunimen Redsven syntyhistoriasta
on parikin teoriaa. Minua viehättää ”valmis veikko” (ruotsin redo Sven)
eli monenlaisiin avustajan tehtäviin tarvittu työmies. Ruotsinkielinen
sukunimi saattaa viitata Olavinlinnan palveluskuntaan. Toinen
mahdollisuus on sotilasperinne, mutta näyttö siitä puuttuu.
Säämingin
historian avulla löysin mielenkiintoisia sukulaisia. Eräs Redsven oli
saanut hoidettavakseen majatalon Viipuriin menevän tien varresta, siis
hyvältä paikalta, mutta teki komean konkurssin. Hän oli helläsydäminen,
antoi pyytäjille velaksi eikä hennonut periä saataviaan.
Pari
polvea myöhemmin erästä nuorta ja aikaansaavaa miestä yritettiin
useampana vuonna turhaan haastaa Kerimäen käräjille vastaamaan
lehtolapsistaan, joita oli laajan pitäjän eri kulmilla. Lopulta rovasti
oli pannut kirkonkirjan reunaan merkinnän ”Antagligen flytt till
Ryssland”, luultavasti paennut Venäjälle. Vastaavaa löytyy joka suvusta
eikä siitä pidä hermostua. Yli 200 vuodessa rikoksetkin ovat
vanhentuneet, eikä niistä voi jälkipolvia syyttää.
Oletko penkonut oman sukusi historiaa?
