Marja-Siskon blogi
Ihmisen moninaisuuden puolesta uskoa unohtamatta.
Hautajaisten jälkeen
Meitä on ollut kahdeksan sisarusta. Nyt enää kuusi.
Jokaisen läheisen lähtö sattuu. Enkä tarkoita vain
oman elämän rajallisuuden tajua, vaan ihan oikeaa kaipausta, surua,
menetyksen tunnetta.
Katselin hautakummun kukkamerta ja kuuntelin
kauniita muisteluita. Mietin taas kerran, muistanko antaa rakkailleni
kukkia heidän eläessään, sanoa edes osan noista kauniista sanoista,
jakaa edes jonkin prosentin tuosta muistotilaisuuden lämmöstä?
Osan, kyllä.
Kaiken jaetun hyvän hengen jälkeen on vielä vähän
tyhjä olo. Surulla on aikansa. Samoin ilolla siitä, keitä on ollut ja
ketkä yhä lähellä ovat.
Karjalaiseen tapaan meillä oli paljon silmän
tuiketta, halauksia ja nauruakin hautajaisissa. Ihmisen tunne-elämän
asteikko on laaja, ja hyvä kun se saa olla auki ajallaan.
