Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Israel: Rakastamisen vaikeutta

Olen monesti miettinyt suhdettani Israeliin. Maassa on kiva käydä, maisemat upeat, moni raamatunkohta palautuu etsimättä mieleen.
Samalla kiusaannun, kun tiedän palestiinalaisten olot. Monilla israelilaisilla on sukutaustassaan hirveyksiä kärsittyinä. Nyt annetaan itse isän kädestä. Tai isketään ennakoivasti ensin.
Olisi Rauhanruhtinaalla töitä synnyinmaassaan.
Väkisin tulee myös mieleen ihmettely siitä, miksi monen suomalaisen Israel-rakkaus kohdistuu vain juutalaisiin, joille Kristus kelpaa huonosti. Samalla jätetään huomiotta, että alueen kristityistä huomattava osa on palestiinalaisia tai muita arabeja. Heitä tosin on muuttanut maasta pilvin pimein.
On ”raamatullista” rakastaa Israelia. Kritiikittömyys tai sinisilmäisyys taas eivät sitä ole. Nykyinen Israelin valtio voi olla hyvinkin eri juttu kuin ihannoitu ”Jumalan silmäterä”.
Enkä ole löytänyt Raamatustani tietoa siitä, että juutalaisilla olisi jokin erilainen pelastuksen tie kuin muilla kansoilla. Heidänkin tulisi uskoa Herraan Jeesukseen. Lain teoilla kun ei vanhurskautta saavuteta, tai sitten pitää Paavalin kirjeet hylätä.
Myös kristityt voivat omia itselleen Israelin nimen. Roomalaiskirjeen luvut 9-11 piirtävät kuvaa uudesta Israelista, jossa ratkaisevaa ei ole veren perintö, vaan usko.
No niin. Tällaisia kun pohtii, saa pian vastaansa ryöpyn syytöksiä ja suoranaista herjaustakin. Siitäkin on kokemusta.
Viehättäisi ajatus siitä, että jossakin eri tavoin ajattelevat Israelin ystävät voisivat pohtia yhdessä erilaisia näkökohtia, kuunnella ja oppia toisiltaan. Siis ilman pakotettua yksimielisyyttä.