Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

Inhimillinen tekijä tv-ohjelmassa

perjantai 29. tammikuuta 2016

Terveisiä uusille päättäjille


 

Puolivallattoman rovastin ajatuksia lähestyvistä hiippakuntavaltuustojen ja kirkolliskokouksen vaaleista 9.2.2016.

Ensinnäkin, pidän vaaleista. Jos kohta tummistakin. Enkä väheksy muun värisiä tai kaljujakaan.

Työni puolesta olen hiippakuntani vaalilautakunnan sihteeri. Ymmärrän tehtävän vaatimukset ja pyrin parhaani mukaan osaltani vastaamaan siitä, että kaikki sujuu lain mukaan. Siitä ei kahta sanaa.

Mutta lakeja voi tarvittaessa muuttaa.

Elän toivossa, että joitakin asioita mietittäisiin vielä vuonna 2020 pidettäviä vaaleja ajatellen.

1) Onko koko revohka kaikkine säädettyine yksityiskohtineen tarpeellista ja tehokasta kirkon vähenevien varojen käyttöä?

Suuryritykset pystyvät hoitamaan edustajistojensa ja vastaavien elinten vaalit kätevänä posti- tai nettiäänestyksenä.

Kirkossakin on nyt ensi kertaa maallikkovaalissa postiäänestys, mutta ei vaalikokouksen tilalla, vaan sen lisänä. Monimutkaisuutta on siis lisätty, ei vähennetty. Jos on postiäänestys, se voisi olla ainoa vaihtoehto.

2) Toiseksi pohdin seurakuntien äänimäärien laskentakaavaa vaalijärjestyksen 72 §:ssä. On se matemaattisesti ymmärrettävä, mutta onko se järkevä ja tarpeellinen? Onko todella tarpeen laskea äänen painoarvo kolmen desimaalin tarkkuudella? Yhdessä seurakunnassa valtuutetun ääni on laskennassa 0,538, toisessa seurakunnassa 1,070.

Mutta kun päättäviin elimiin ei mennä Patajärven tai Kykytaajaman seurakunnan edustajana, vaan hiippakunnan tai koko kirkon, niin miksei voisi olla reilusti mies/nainen ja ääni, siis äänet kokonaislukuina? Papeilla se pelaa ihan hyvin, miksi ei siis maallikoillakin?

3) Kolmas kysymykseni lienee se kerettiläisin: Joko on keksitty, mihin hiippakuntavaltuustoa tarvitaan? Sehän syntyi, kun piti keventää hallintoa lakkauttamalla vähätuottoiseksi arvioitu hiippakuntakokous. Se lakkautettiin, mutta tilalle paukahti pysyvä 21 päättäjän elin.

Hiippakuntavaltuustolle on toki laissa määritellyt tehtävät, mutta aika niukat ne ovat, lähinnä tilinpäätökseen ja toiminta- ja taloussuunnitelmaan liittyviä. Ne voitaisiin hyvin hoitaa muutenkin.

Hiippakuntavaltuustoon valitut ovat kyselleet, milloin päästään oikeisiin töihin kirkon hyväksi. He ovat fiksuja ja ahkeria ihmisiä, joilla olisi annettavaa.

Omassa hiippakunnassani puheenjohtaja on aktiivisesti järjestänyt keskustelutilaisuuksia ja seminaareja kokousten jatkeeksi. Ne ovat olleet antoisia, mutta ne eivät oikeastaan kuulu valtuuston tehtäviin.

4) Tällä erää viimeiseksi kysyn, onko välillinen vaali oikea ratkaisu. Mikä muuttuisi, jos seurakuntalaiset saisivat äänestää eivätkä vain luottamushenkilöt?